Onpa tullut taukoa kirjoittamiseen. Edellisen postauksen kirjoittamisen aikana nukahdin läppäri sylissä pariinkin otteeseen ja tarkistin unenpöpperössä tehdyn tekstin vasta aamulla. Ehkä osaksi siitä johtuen en ole väsyneenä enää alkanut kirjoittelemaan =D Tässä välissä on ohi hujahtanut useampi viikko - ja ainakin pari ratsastustuntiakin. Yksi työrupeama on valmistunut ja elämään tullut vaihteeksi erilainen rytmi. Kiire kyllä tuntuu olevan pysyvä elementti... Höh!
 |
| Mutanaamion ottanut mummohevonen |
Yritän nyt muistella mitä tuli tehtyä - kuitenkin itselleni näitä pääasiassa muistiin kirjoittelen. Että en enää ikinä olisi takaisin lähtöpisteessä, jossa olen jo useampaan otteeseen ollut. Harmittaa, että en kirjannut edes kalenteriini ylös tuntien pääkohtia. Olisi helpompi palata "tilanteeseen" näin jälkikäteen.
Lokakuun ensimmäisen päivän tunti oli TOSI tuulisessa säässä. Mietin ennen tuntia, että mitähän hevoset mahtavat tuulesta tuumata - ja samantien nauroin jo ihan itse itselleni. Ehkäpä ne hevoset on tuossa tuulisessa säässä tottuneet olemaan ja elämään. Elävät kuitenkin pihatossa meillä ja suurimman osan ajasta viihtyvät ulkona ;) Fannylla oli syntymäpäivä silloin ja onneksi tyttö oli myös terve, että pystyi itse osallistumaan tunnille Papulla.
Tunti mentiin kentän takapäädyssä ihan siitä syystä, että Suvin ääni ei tahtonut siinä tuulessa kantaa kovinkaan kauas. Kenttä oli myös hieman märkä ja täynnä lätäköitä. Lisähaastetta siis lätäkkökammoisen Selman ratsastukseen. Selman kanssa löytyi "rauha" yllättävän nopeasti alkukäyntien aikana. Teimme voltteja ja keskityimme kunnolliseen asetukseen. Treenasimme myös mahdollisimman hyvin valmisteltuja ja täsmällisiä pysähdyksiä sekä sujuvia liikkeellelähtöjä. Harjoitukset tehtiin luonnollisesti molempiin suuntiin. Fanny herätteli välillä uneliasta ja löntystävää Papua ravinostoilla. Selman kanssa tehtiin muutamat ravinostot molempiin suuntiin ja nostot sujuivat jopa ihan mukavan rauhallisesti, vaikka rytmin löytymisen kanssa oli jälleen työtä. Lopuksi harjoittelin kevyttä istuntaa käynnissä ympäri kenttää. Pidin vain Selman harjasta kiinni ja annoin mennä. Selma tuntui ihan kivalta ratsastaa. Ei kuitenkaan mitään WOW-efektiä tälläkään kertaa.
Tunnin jälkeen mietin, että pakko kai on välillä olla tasaista ja tasapaksua, että niitä isompia ahaa-elämyksiä ja riemuntunteita sitten tajuaisi paremmin arvostaa. Samalla harmittelin, että edistyn niin tolkuttoman hitaasti. Aikaa treenaamiseen pitäisi kipeästi löytyä lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti