Syvissä vesissä

Viime viikot olen paljon pohtinut tätä omaa hevosharrastustani ja että kuinka itsekäs olen? Vapaa-aika on ollut todella vähissä ja ehdin aivan liian vähän tehdä hevosten kanssa mitään hoidon lisäksi. En nyt toisaalta usko, että vapaana "lomailu" on hevosten mielestä kurjaakaan, mutta toki toivoisin, että me kaikki olisimme paremmassa kunnossa ja meillä olisi jokin kunnon rutiini olemassa. Tieto siitä, että muutaman viikon kuluttua aikataulut hieman helpottavat, on pitänyt mielialan hyvänä, mutta tämän viikon lopulla mietin syntyjä syviä...

Ei meillä oo äiti hätää, tätä riittää!

Selma on mulle ehkä se suurin koetinkivi. Opettavin, haastavin ja palkitsevinkin takuulla, jos joskus onnistun saamaan kaiken kohdalleen. Sitä kohti mennessä koko projekti vaatii paljon myös Selmalta. Paljonko hevosen kuuluu antaa anteeksi tädille? Anteeksi, että minusta ei ole menemään kiitolaukkaa tuolla ihanissa maastoissa, joita meidän lähellä on. Anteeksi, että treenataan kentällä kaikkea uutta, jota minä en ole paras ihminen opettamaan. Anteeksi, että mun kehonhallinta on ihan hanurista ja jännitän helposti liikaa :/ 

Hetken jo perjantaina mietin lauantain tunnin perumista. Mutta sitten totesin, että ei ainakaan kenellekään hyvää tee, jos alan lintsata sovitusta. On edes yksi rutiini viikossa, joka pysyy ja se on ratsastustunti! Lauantaina tunnin jälkeen oli hyvä mieli, vaikka tuntui aluksi todella epätoivoiselta koko ratsastaminen. Selma peilasi jälleen omaa jännitystäni ja alkukäynnit etsin omaa asentoa, rentoa takalistoa, istumista suorassa, varpaiden kevittämistä, vatsalihaksia, hyvää ohjastuntumaa. Lopulta molemmat olimme rentoja. Lista pyöri mielessä kuin mantra: perse, jalat, vatsa, hartiat jne. Ja uudelleen ja uudelleen huomasin unohtaneeni jotakin. Suvi tietenkin huomautteli, että: "rentouta itsesi, nojaa taaksepäin".

Selma meni kyllä hetkittäin tosi kivaa käyntiä ja taivutukset onnistuivat kivasti. Tehtiin aluksi pysähdyksiä, kunnes ne menivät kunnolla läpi. Sitten tehtäväksi tuli kolmikaarinen kiemuraura, jossa aluksi keskityttiin taivutuksiin, suoristukseen ja oikeaan reittiin. Kolmikaaristen jälkeen ja ennen suunnanvaihtoa tehtiin muutamia ravipätkiä uralla. Papu ja Fanny enemmän - me Selman kanssa menimme jotain peitsinsekaista ja välillä laukkaa. Ihmettelin jälleen, että missä tahdissa kevennys tulisi tehdä ja sain ohjeeksi vaan keventää rauhassa ja odottaa, että Selma pääsee mukaan. Viimeksi Selmalla mennessä on ravi ollut jo paljon selkeämpää ja harmitti todella paljon, että nyt ei sujunut kuten aiemmin.

Kolmikaariset teimme siiten myös toiseen suuntaan. Hetken tehtyämme Suvi pyysi vaihtamaan tempoa kolmikaarisen eri kohdissa. Selman kanssa ongelmat alkoivat siitä. Jo hetkeä aiemmin oli Selma aloittanut takajaloilla potkimisen sekä pään vatkaamisen. Se oli selvästi pitkästynyt, kärsimätön tai joku ötökkä häiritsi. Mutta nyt Selma jumitti kesken tehtävän. Peruutettiin pitkä tovi ja kokeilin erilaisia pohkeenanto tapoja, mutta Selmaa ei tuntunut kiinnostavan mikään. Lopulta jatkuva paine tehosi ja päästiin jatkamaan - meille tuli uusi tehtävä ratsastaa koko ajan reippaasti eteen sen hiljentämisen sijaan. Selman kenkkuilu jatkui ja Suvin ohjeita noudattaen yritin pitää Selman kiireisenä. Aina ei-toivotun käytöksen alkaessa, enemmän eteen ja tekemistä, johon keskittyä. Se tuntui tehoavan ja samalla toi itselle varmemman tunteen. Ravinostot sujuivat oikeaan kierrokseen paljon paremmin kuin vasempaan. Tämä ei liene ihme, kun ottaa huomioon mun vinouden ja sen, että oikea kierros on mulle itselleni se helpompi. Selman sählääminen häiritsi hieman itseäni, mutta aika hyvin olen oppinut sulkemaan heilumisen, korvien ravistelun ja jalan polkemisen omien ajatusten ulkopuolelle. Sen oli huomannut myös Suvi, kun otti asian puheeksi. Vaikka tuntui, että mikään ei sujunut hyvin, oli kuulema mun oma käsi paljon vakaampi ja olen yllättävissäkin tilanteissa paljon rennompi jo.

Kokeilin ilman tutteja tämän ratsastuksen, mutta en kyllä osaa mitään etua olleen tutittomuudesta. Päin vastoin - tuntuu, että tutit vakauttavat kuolainta suussa ja Selma ei niin paljon mutustele ja auo suutaan, kun kuolaimissa on tutit. Mitään näkyvää ei suupielissä ollut taaskaan, mutta niitä Selma hinkkasi puomilla ensitöikseen, kun työt lopetettiin.

Positiivista: ratsastin päätä ravistavalla ja heiluttavalla hevosella, joka potki takajaloillaan enkä jännittynyt juuri lainkaan. 
Negatiivista: Selman sänttäys - ehkä kiima? Tammat...

Torstaina muuten saapui uusi vauva perheeseen:

Minultakaan ei vauhtia puutu! T: Mambo 1v